Seuraa sähköpostitse

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Vauraiden maiden CO2-päästöt irtautuneet talouskasvusta?

Usein näkee väitettävän, että vauraiden teollisuusmaiden, kuten Ruotsin tai Suomen, vaurastuminen on irtautunut aineellisesta kasvusta eli "enkelisoitunut". Kun kansainvälinen kauppa otetaan huomioon, niin vauraiden maiden CO2-päästöt eivät ole kääntyneet laskuun eli talouden niin sanottua enkelisaatiota ei ole tapahtunut.



Varsin yleisen argumentoinnin mukaan vauraiden maiden talouskasvu on irtautunut aineellisesta kasvusta. Esimerkiksi taloustieteen professori Matti Pohjola toteaa eräässä artikkelissaan, että "johtopäätöksenä voi todeta, ettei Suomen talouskasvu ole ainakaan näiden mittareiden valossa kestämättömällä pohjalla". Yksi näistä Pohjolan käyttämistä mittareista on hiilidioksidipäästöjen kasvu. Näissä argumenteissa on heikkoutena se, että Suomen ja muiden vaurauden maiden tuotannosta suuri osa on globaalien toimitusketjujen ja pääoman vapaan liikkumisen myötä ulkoistettu kehittyviin maihin, jolloin suuri osa CO2-päästöistä ei synny omalla maaperällä, jossa vastaava arvonlisä kirjataan ja kulutus tapahtuu.

Hiljan eräässä tutkimuksessa arvioitiin kansainvälisiä CO2-virtoja käyttämällä laajahkoa aineistoa, jossa analysoitiin 113 valtiota jakamalla talous 57 sektoriin. Esimerkiksi Ruotsin CO2-päästöt kasvoivat 69 % vuonna 2008, jos kansainvälinen kauppa huomioitiin. Suomenkin lukema oli varsin korkea ollen yli 40 % (vuonna 2008). Tuo kuva, jonka mukaan teollisuusmaat ovat siirtäneet suuren osan päästöintensiivisestä tuotannostaan kehittyviin maihin, mutta eivät ole luopuneet vastaavasta aineellisesta kulutuksesta vaan tuovat sen kehittyvistä maista, saa tukea myös muista tutkimuksista (esim. täällä ja täällä).

Eurooppa kokonaisuudessaan on vähentänyt omalla maaperällään syntyviä CO2-päästöjä vuodesta 1990 vuoteen 2008, mutta vastaavasti lisännyt vielä enemmän CO2-päästöjä siirtämällä tuotantoa kehittyviin maihin (kuva 1). Pelkästään Kiinassa syntyy Eurooppaan kansainvälisen kaupan kautta kohdistuvia enemmän kuin omalla maaperällä syntyviä päästöjä on vähennetty (kuva 1). Jos rajoitutaan tarkastelemaan Euroopan sisällä toteutuneita CO2-päästöjä, niin Eurooppa näennäisesti lähes tulkoon saavutti Kioton protokollan mukaiset päästövähennykset (punainen asterisk-merkki kuvassa 1). Kun kansainvälinen kauppa otetaan huomioon, niin Euroopan omalla maaperällä saavutetut CO2-päästöjen vähennykset enemmän kuin kompensoituivat muualle kirjattujen päästöjen myötä.

Kuva 1. Punainen asterisk tarkoittaa Kioton protokollan mukaista tavoitetta. Rest of Annex B -maiden suuri päästövähennys johtuu paljolti Neuvostoliiton romahtamisesta (mistä huolimatta Annex B-maat eivät saavuttaneet Kioton tavoitetta). 

Kansainväliseen kauppaan liittyvät CO2-päästöt nelinkertaistuivat välillä 1990-2008 (lähde). Globaaleihin toimitusketjuihin perustuvassa maailmantaloudessa ei ole mielekästä piirtää taserajoja yksittäisen maan tai edes maanosan ympärille kun arvioidaan aineellisten resurssien kulutusta tai päästöjen kasvua, ellei samalla oteta vientiä ja tuontia (=kauppa) huomioon. 

Globaalisti hiilidioksidipäästöt ovat nousseet 2000-luvulla nopeammin kuin sitä ennen. Kaikkea tätä kasvua ei voida kohdistaa kehittyvien maiden vaurastumisen ja kaupungistumiskehityksen taakaksi, kuten kuva 1 kertoo. Ruotsin, Euroopan tai OECD-maiden vaurauden enkelisoituminen on siten näennäistä eikä sitä ole tapahtunut käytettäessä CO2-päästöjä mittarina jos kansainvälinen kauppa (tuonti ja vienti) huomioidaan.

Vaurastuminen ei ole muuttunut aineettomammaksi teollisuusmaissa vuoden 1990 jälkeen vaan kehittyviä maita, kuten Kiinaa, on käytetty savupiippuna. Kiinasta tuli vapaakauppajärjestö WTO:n jäsen vuonna 2001. Kuten kuvasta 2 nähdään, niin globaalit CO2-päästöt ovat viimeisimmän kymmenvuotisjakson aikana kasvaneet nopeammin kuin yhtenäkään kymmenvuotiskautena vuodesta 1965 alkaen.


Kuva 2. Globaalit CO2-päästöt 1965-2013. Lähde: BP. Katkoviiva on rendi 1983-1997, jota on jatkettu 2013 asti.



Globaalisti CO2-päästöjen kasvutahti on kiihtynyt vuodesta 1998 lähtien (kuva 2). Minkäänlaista absoluuttista globaalia hiilidioksidipäästöjen kytkeytymistä talouskasvusta irti ei siis ole nähtävissä. Lisäys (26.2.15.): Suhteellinenkaan irtikytkentä ei ole ainakaan kiihtynyt 2000-luvun taitteen jälkeen (kuva 3). Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että mikäli BKT:n suhteellinen CO2-intensiteetti laskisi nopeammin kuin väestönkasvu ja vaurastuminen yhteensä, niin absoluuttinen irtikytkentä olisi mahdollista. 

Kuva 3. Maailman BKT:n hiilidioksidi- ja energiaintensiteetit 1981-2011. Piikki ylöspäin noin vuonna 1990 johtuu Neuvostoliiton hajoamisesta. Lähteenä EIA. Vuoden 2005 dollarilla mitattu BKT on ostovoimakorjattu. 

Lähteet


1.       Glen P. Peters et al. (2011) PNAS 108: 8903–8908. Growth in emission transfers via international trade from 1990 to 2008. (http://www.pnas.org/content/108/21/8903.full)
2.       Steven J. Davis & Ken Kaldeira. (2010) PNAS 107:5687–5692. Consumption-based accounting of CO2 emissions. (http://www.pnas.org/content/107/12/5687.abstract)
3.       Andreas Malm. (2012) China as Chimney of the World: The Fossil Capital Hypothesis. Organization & Environment 25:146–177.






2 kommenttia:

  1. Kiitos tiedoista. Tällaista oikeaa tietoa tarvitaan enemmän.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Vesa, palautteesta.

    Saatat pitää kiinnostavana tätä kirjoitusta myös: http://suokko.blogspot.fi/2015/08/talouskasvun-ja-energiankulutuksen_23.html. Siinä esitetään, että miksi aineeton talouskasvu saattaa olla mahdotonta. Siksi olisi tärkeää irtikytkeä talouskasvu sen haitoista ja/tai kytkeä hyvinvointi irti talouskasvusta.

    VastaaPoista