torstai 15. tammikuuta 2015

Bensiinin myynti kasvanut kymmeniä prosentteja Yhdysvalloissa

Öljynhinta on laskenut yli 50 % viimeisen kuuden kuukauden aikana. Yhdysvalloissa moottoribensiinin kulutus ja ajettujen kilometrien määrä ovat olleet voimakkaassa laskussa viime vuosina kun öljyn hinta on ollut korkealla. Nyt trendi näyttää ainakin tilapäisesti kääntyneen, sillä öljyn hinnanlaskun myötä moottoribensiinin kulutus on noussut yli 40 %.




Yhdysvalloissa moottoribensiinin verotus on hyvin kevyttä (keskimäärin alle 23 dollarisenttiä gallonalta eli noin 6 senttiä litralta), joten öljyn hinnanmuutokset päätyvät lähes suoraan moottoribensiinin hintaan. Suomessa bensiinin hinnasta reilusti yli puolet on veroja nykyisellä öljynhinnalla. Vertailua hankaloittaa se, että osa Suomen polttoaineveroista (ja veroluonteisista maksuista) on suhteellisia ja osa absoluuttisia, mutta kokonaiskuva on silti selvä. Bensiinin kulutus on laskenut rajusti vuoden 2007 jälkeen kun öljynhinta on ollut korkealla (kuva 1). Öljyn voimakas hinnanlasku tarjoaa nyt mahdollisuuden tarkastella, että onko moottoribensiinin kulutuksen laskun taustalla pysyvä sosiaalinen muutos vai onko korkea bensiinin hinta vain tuhonnut bensiinin kysyntää. Näyttäisi, että moottoribensiinin kysynnän lasku ei ollut pysyvää ja että kysyntää on ainakin osin padonnut korkea hinta eikä bensiinin laskeva kulutus ole johtunut ainakaan pelkästään demografisista tekijöistä (esim. väestön ikääntyminen) tai muista hinnasta riippumattomista sosiaalisista tekijöistä.

Öljyn (Brent-laatu) hinta on laskenut yli 50 % ja sen myötä Yhdysvalloissa bensiinin hinta keskimäärin noin 40 %, joten tämä muutos tarjoaa hyvän mahdollisuuden tarkastella kulutusmuutosten taustoja. Valitettavasti moottoribensiinin kulutustietoja on saatavilla vain lokakuuhun asti eli tämä tilasto laahaa muutaman kuukauden moottoribensiinin hintatietoja perässä, mutta trendinmuutos on silti selkeä.  Näyttää siltä, että moottoribensiinin kulutus on noussut liki 50 % vain muutamassa kuukaudessa (kuva 1). Olin eilen kahden vaiheilla, että julkaisenko tämän jutun nyt vai odotanko lisävahvistusta EIA:n tilastoille. Päätin odottaa, mutta lisävahvistusta tulikin jo eilen illlalla, sillä The Fortune -lehden mukaan Yhdysvaltain kauppaministeriön tiedot vahvistavat, että marras- ja joulukuussa kuluttajat laskennallisesti säästivät noin 15 miljardia dollaria marras-joulukuussa 2014 kun öljynhinta laski. Tästä säästöstä noin 38 % palautui takaisin bensiinin myyntiin eli polttoainetta myytiin liki 40 % enemmän kuin vertailutilanteessa. Kyse ei siten ilmeisesti ole mistään jerrykannujen täyttämisestä tai muusta kuluttajien varastojen lisäämisestä, vaan ihan aidosta kysynnän muutoksesta, joka on seurausta siitä, että kuluttajilla oli enemmän rahaa käytössään öljyn hinnanlaskusta.

Kuva 1. Yhdysvaltain moottoribensiinin kulutus ja moottoribensiinin hinta 1993-2014. Lähde: EIA. Bensiinin hintatiedot ovat koko vuodelta 2014, mutta bensiinin kulutuksen tilastot päättyvät lokakuuhun 2014. 

Yhdysvaltain bensiinin kulutuksessa on vuonna 2007 alkaneen laskutrendin lisäksi havaittavissa selkeää syklisyyttä vuodenaikojen mukaan. Kuvan 1 resoluutio ei riitä tätä havainnollistamaan. Kuvasta 2 voidaan havaita, että tämä luontainen syklisyys ei selitä nyt nähtävää kulutuksen nousua, sillä yleensä syksyisin bensiinin kulutus on ollut joko laskussa tai paikallaan. Vuoden 2014 syksy poikkeaa muista 2010-luvun vuosista, mikä tukee olettamusta, että kulutuksen rajun nousun taustalla on lähinnä bensiinin hinnanlasku.

Kuva 2. Yhdysvaltain moottoribensiinin kulutus kuukausittain vuosina 2010-2014. Lähde: EIA. Bensiinin kulutustilastot päättyvät lokakuuhun 2014. 
Näyttäisi siis, että Yhdysvalloissa ei sittenkään bensiinin jo suhteellisen pitkään jatkunut kysynnän lasku ole ollut seurausta ainakaan täysin demografisista tai muista bensiinin hinnasta riippumattomista sosiaalisista tekijöistä eikä siirtymisessä polttoainetaloudellisempaan autokantaan, vaan että bensiinin korkea hinta on ainakin osin padonnut sen kysyntää. Tämä on ikävä asia sekä ilmastonmuutoksen ja öljyn globaaliin tuotantohuippuun varautumisen kannalta. Yhdysvaltain autokannan polttoainetaloudellisuus on parantunut huikeat 25 % vuodesta 2007 vuoteen 2014. Tämä on enemmän kuin Yhdysvaltain polttoainetaloudellisuuden ns. CAFE-standardien täyttämisestä olisi pelkästään seurannut, joten öljyn korkea hinta vuodesta 2007 alkaen on selvästi kannustanut muuttamaan autokantaa polttoainetaloudellisemmaksi.

Polttoainetaloudellisia autoja on vaikeampi myydä, kun polttoaineiden hinnat laskevat. Eikä tässä kaikki, sillä paljon polttoainetta kuluttavien autojen myynti on kasvanut Yhdysvalloissa merkittävästi viime syksynä. Michiganin liikennetutkimusinstituutin vuonna 2012 tekemän tutkimuksen mukaan amerikkalaisten kuluttajien ostopäätöksissä vaikuttaa yllättävän paljon se polttoaineiden hintataso, joka auton ostohetkellä vallitsee. Tässä kohtaa on hyvä muistaa (tai vilkaista kuvaan 1), että Yhdysvalloissa bensiinin hinta vaihtelee paljon rajummin kuin esimerkiksi Suomessa johtuen esimerkiksi paljon kevyemmästä polttoaineverosta Yhdysvalloissa. Bensiinin hinnan ollessa alhaisempi myydään enemmän paljon polttoainetta kuluttavia autoja ja päinvastoin.

Suomessa Osmo Soininvaara ehdotti taannoin, että kun öljynhinta laskee niin vastaavasti öljyjalosteiden verotusta pitäisi nostaa. Tällainen veromuutos toisi pitkäjännitteisyyttä mm. polttoainetaloudellisten autojen markkinoihin ja polttoaineiden kysyntään ja voisi siten osaltaan edistää ilmastonmuutoksen hillintää ja sopeutumista tulossa olevaan/jo käynnissä olevaan öljyntuotantohuippuun.

Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa öljyjalosteissa on niin paljon veroja, että ne "puskuroivat" kuluttajahintoja tehokkaasti vaihteluilta öljynhinnassa. Tämän voi olettaa luovan vakaampaa taloudellisesta ympäristöä, jossa yritykset tekevät investointipäätöksiä, joten vero polttoaineissa voi ehkäistä huonoja investointeja kun öljyn hinta on tilapäisesti alhainen. Yhdysvalloissa on edessä rajuja kulutusmuutoksia jälleen, mikäli öljynhinta nousee tulevaisuudessa, kuten monet arvelevat sen tekevän. Öljyn tuotantohuippu on monien analyysien mukaan lähellä ja öljyntuotantohuipussa on oletettavaa, että öljyn hinnanvaihtelu lisääntyy. Tässäkin mielessä polttoainejalosteiden hintoja stabiloiva (kenties hitaasti nouseva) vero voisi olla perusteltu. Samalla esimerkiksi työn verotusta voitaisiin keventää, mikäli veroastetta ei haluta korottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti