tiistai 17. maaliskuuta 2015

Termiittikeko, liikenneruhkat ja vallitseva talouskäsitys

Termiittiyhteiskunnan toiminta ja liikenneruuhka ovat esimerkkejä siitä kuinka kasvava mittakaava tuo sosiaalisesta järjestelmästä uusia piirteitä esiin. Vallitsevan taloustieteen malleilla termiittiyhteiskunnan toimintaa tai liikenneruuhkan syntymistä ei voisi ymmärtää. Kompleksisten eli monimutkaisten sosiaalisten järjestelmien tutkimisen menetelmät tuovat uutta näkemystä mahdollisuuteen irroittaa talouskasvu ekologisista ja sosiaalisista haitoista.






Ekologit ovat termiittejä tutkimalla saaneet selville varsin hienoja rakenteita ja toimintoja, joita yksittäisiä termiittejä tutkimalla ei havaitse. Termiitit viestivät syljellään, joka sisältää viestejä kuljettavia kemiallisia yhdisteitä. Termiittikeon sisustan lämpötilaa on säädettävä, sillä keon ulkopuolinen lämpötila voi Afrikan savanneilla vaihdella yli 30 astetta vuorokauden aikana. Pesän kuningattarelle tuodaan tieto, jos lämpötila uhkaa nousta munantuotannon kannalta liian korkeaksi. Kuningatar antaa syljellään kemiallisen käskyn termiittikeon jäähdyttämiseen erikoistuneille yksilöille, että ruiskuttavat vettä seinille. Veden haihtuminen sitoo lämpöenergiaa ja samalla viilentää kekoa. Toinen tapa säädellä lämpötilaa on avata ja sulkea keon ilmakanavia tarpeen mukaan. Kun lämpötila on palautunut tarpeeksi lähelle tavoitetta, kuningatar lähettää syljellään viestin, että nyt veden ruiskuttamisen tai kanavien määrän säätelemisen voidaan lopettaa.

Termiiteillä on siis mittakaavan suurentuessa ilmaantuvia rakenteita, joita ei havaitse pelkästään yksilöitä tarkkailemalla. Tällainen "emergenssi" on ominaista sosiaalisille järjestelmille, kuten yhteiskunnille. Myös liikenneruuhka on esimerkki emergenssistä, sillä liikenneruuhka syntyy vain mittakaavan kasvaessa tarpeeksi suureksi. Los Angelesin arkiruuhkaa ei voi havaita tutkimalla liikennevirtaa Humppilassa.

Mitä merkitystä näillä sinänsä kiehtovilla esimerkeillä mittakaavan mukana ilmaantuvista uusista piirteistä, joita ei voida johtaa pienemmästä mittakaavasta, sitten on käytännön kannalta? Kaiken politiikanteon taustalla on nykyään enemmän tai vähemmän talouspolitiikka, joka perustuu talousmalleihin, joissa mittakaavalla ei ole merkitystä. Näissä mallissa 1700-luvun torikauppiaisiin Lontoossa pätevät samat lainalaisuudet kuin vaikkapa yli 100 000 työntekijän Wal-Martiin. Neoklassinen taloustiede (eli se, jonka teorioihin pohjaa suuri osa talouspolitiikasta ja sen myötä lähes kaikki politiikka) lähtee oletuksesta, että yksittäiset talouden mikrotoimijat, kuten kuluttaja tai firma, summautuvat makrotasolla ilman, että uusia piirteitä tai rakennelmia ilmaantuu.

Kompleksisuuden tiede, jossa mittakaavalla on suuri merkitys, selittää hyvin sen, että miksi talouskasvu ei voi jatkua ikuisesti ilman uusia ja kasvavia (usein haitallisia) sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia (Bonauiti, 2014). Mittakaavan kasvaessa taloudesta nousee emergenttejä piirteitä, joiden olemassaoloa ei olisi voitu ennustaa pienemmässä mittakaavassa. Tämä voi selittää myös sen, miksi elintason noustessa ihmisten onnellisuus ei näytä nousevan tietyn kynnyksen jälkeen. Kun elintaso kasvaa niin kulutus alkaa yhä enemmän kohdistua välttämättömyyshyödykkeiden sijaan ns. positionaalisiin hyödykkeisiin, joilla mitataan statusta suhteessa muihin. Naapurustossa ensimmäiset nopeat autot tuovat hyvinvointia omistajilleen, mutta jos niiden määrä kasvaa suureksi naapurustossa, niin niiden tuottama hyvinvointivaikutus katoaa.

Positionaalisten hyödykkeiden kasvava kuluttaminen nousevan "elintason" eli BKT:n myötä johtaa alati jatkuvaan kilpailuun, sillä naapurin kuluttaminen on ikään kuin itseltä pois (keep up with the Joneses; pysy naapurien statuksessa mukana). Tämä kulutuksen kohdistuminen positionaalisiin hyödykkeisiin saattaa selittää myös sitä, että BKT:n jatkaessa nousuaan teollisuusmaissa viime vuosikymmeninä monet hyvinvointimittarit kytkeytyivät irti BKT:n kasvusta ja ovat joko polkeneet paikallaan tai kääntyneet laskuun. Kun liikenne on jo ruuhkautunut, niin lisää sitä samaa vanhaa ei ole enää optimaalinen ratkaisu. Toki hyvinvointimittarit ovat jossain määrin subjektiivisia eikä täydellistä mittaria ole (koskee myös BKT-mittaria).


Kuva 1. BKT ja GPI indikaattorit USA:ssa 1950-1994. Peter Victor, 2010. (http://www.nature.com/nature/journal/v468/n7322/full/468370a.html).


Luonnossa kaksi hyvin eri suuruista eliölajia ei koskaan muistuta tarkasti toistaan, vaikka niiden elinympäristö olisi sama. Galilei totesi 1600-luvulla, luonto ei pystyisi tuottamaan hevosta joka olisi 20 kertaa tavallista suurempi, ilman että luiden rakenne ja moni muu asia muuttuisi. J. Haldane päätyi vajaa sata vuotta sitten päätelmään, että jokainen eliölaji on optimaalisen kokoinen. Taloudelle ei kuitenkaan vallitsevan taloustieteen mukaan ole optimaalista kokoa ja enemmän on aina parempi. Sen mukaan talouden kaksinkertaistuminen tuottaa yhtä paljon lisähyvinvointia Saksassa kuin esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Käytetyt lähteet


The Great Transition (Routledge Studies on Ecological Economics), 2014. Mauro Bonauiti.
The Myth of Progress: Toward a Sustainable Future, 2013. Tom Wessells.

The Real-World Economics Review -blogissa on kansantajuista kritiikkiä vallitsevasta taloustieteestä ja ajoittain myös näistä malleista, joiden mukaan mittakaava ei vaikuta mallien toimivuuteen täällä. Monet taloustieteilijät suhtautuvat kriittisesti mittakaavattomiin talousmalleihin ja vallitsevaan neoklassiseen taloustieteeseen ylipäätään. Viimeistään vuoden 2008 finanssikriisi havahdutti monet pohtimaan taloustiedettä hyvin kriittisesti. Kestää kuitenkin aikansa ennen kuin vallitsevat paradigmat muuttuvat. Amazonin kirjakaupassa ilmestyy jo pelkästään taloustieteilijöiden toimesta enemmän talouskasvun sosiaalisia ja ekologisia rajoja pohdiskelevia kirjoja kuin minä ainakaan ehdin lukea. Tuo Mauro Bonauitin kirja on harvinaisen monipuolinen tässä mielessä, joskin todella kallis. Vuokrahinta kahdeksi kuukaudeksi ei ollut mielestäni kohtuuton.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti